torstai 20. lokakuuta 2016

Vastuu painaa

Ensi viikko eli viikko 43 on perinteiseen tapaan ekumeeninen Vastuuviikko. Ajatella, että sitä on vietetty jo 1970-luvun lopulta saakka! Ekumeeninen vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjestää ja koordinoi Vastuuviikkoa. Ja senhän me tiedämme, että ihmisoikeudet eivät ole kaikkialla kunnossa, joten teemaviikko on edelleen tarpeellinen.


Tämän vuoden Vastuuviikon teema on "Turvassa?" . Maailmassa on nyt ihan liikaa kriisipesäkkeitä, joiden ihmiset eivät ole turvassa, eivät sittenkään, jos pääsevät pakenemaan. Vastaus Turvassa-kysymykseen on siis valitettavan usein ei. Jotkut ovat silti päässeet turvaan, Suomeenkin, ja täällä meidän tehtävämme on auttaa heitä elämässä eteenpäin.


Me seurakunnassa puhumme ympäri vuoden kaukana kärsivistä ihmisistä ja opetamme, että he ovat myös Jumalan luomia lähimmäisiä. Vastuuviikolla pidämme asiaa erityisen paljon esillä ja kannustamme ihmisiä välittämiseen ja rukoilemiseen. Vastuuviikon verkkolehdessä on hyviä ohjeita siihen, miten voi auttaa: perinteiset rukoilu, rahan lahjoittaminen ja keräykset, mutta myös ohjeita turvapaikanhakijoiden kohtaamiseen. Lehti löytyy Vastuuviikon nettisivuilta www.vastuuviikko.fi


Samalla viikolla vietetään myös Reilun kaupan viikkoa. Toisaalta se on hassua, että ne ovat samalla viikolla, mutta toisaalta: samalla asiallahan ne molemmat ovat. Reilun kaupan systeemillä varmistetaan köyhien maiden viljelijöille ja yrittäjille ja koko heidän kyläyhteisölleen paremmat tulot tuotteista ja samalla siis hieman parempi elämä. Reilun kaupan tuotteita on kaupoissa paljon ja ne tunnistaa pyöreästä sinivihreästä merkistä ja tekstistä Fairtrade Finland. Reiluna myydään mausteita, hedelmiä, kaakaota, kahvia, ruusuja, vaatteita, viiniä ja ties mitä muuta. Omat suosikkini ovat kahvi, jota ei Suomessa viljellä sekä ruusut, jotka ovat kestäviä ja hyviä (käsittääkseni ruusuja viljelee Suomessa enää yksi puutarha). Tätäkin asiaa yritämme seurakunnassa pitää esillä, sillä olemme Reilun kaupan seurakunta. Reilusta kaupasta lisää tietoa www.reilukauppa.fi


Reilu kauppa on maailmanlaajuisesti toimiva ja tarkasti valvottu järjestelmä, joka varmistaa myös sen, että reilun kaupan työt tehdään hyvissä olosuhteissa ja puhtain menetelmin. Ehkä satuit lukemaan tällä viikolla uutisen, että kahvintuottajista oli löytynyt lapsityövoiman käyttäjiä. Tutkimuksen tehnyt Finnwatch suositteli ihmisiä käyttämään sertifioituja tuotteita, jotka ovat paremmin seurattuja. Reilu kauppa on juuri tällainen sertifikaatti, joka takaa turvallisuuden. Finnwatchin löytämistä kahviyrittäjistä kaksi oli mukana Reilun kaupan systeemissä, mutta Reilu kauppa oli saanut heidät kiinni jo aiemmin ja he ovat jo menettäneet Reilun kaupan arvonimen.


Kirjoitin otsikkoon, että vastuu painaa. En tarkoita sillä tätä työtä, jossa hädässä olevien asiaa pidetään esillä, vaan vastuuta itse ihmisistä. Maailmassa on niin paljon hätää, että sitä ei yksi ihminen jaksa edes rukouksessa kantaa. Jumala pitää pyytää apuun vastuun kantamisessa ja maailman muuttamisessa. Silti minun pitää tehdä parhaani ja se mihin pystyn. Jos en pysty auttamaan koko maailmaa, yhtä tai kahta ihmistä pystyn auttamaan.


Sattumaa tai ei, kaksi työtoveriamme ovat juuri parasta aikaa matkoilla tutustumassa erilaisiin kulttuureihin ja maailman hätään. Vapaaehtoinen lähetyssihteeri ja seurakunta-aktiivi Ulla on Namibiassa Tampereen hiippakunnan matkalla ja diakoniatyöntekijä Elina taas Jordaniassa ja Israelissa Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilömatkalla. Ullan matka on enemmän kulttuuripainotteinen, ovathan asiat Namibiassa tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla. Elina taas on  lähempänä todellista hätää eli levottomassa Lähi-Idässä. Matkaohjelmassa on muun muassa suureen pakolaisleiriin tutustuminen. Jordania ja pakolaisleirit ovat ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena. Ullan ja Elinan matkassa saamme olla hengessä mukana ja rukoilla, että kaikki menisi hyvin. Kun saamme heidät takaisin koti-Suomeen, miten paljon heillä onkaan kerrottavaa ja jaettavaa asioista siellä jossain.


Vastuuta ja reiluutta siis kehiin, ihan arkiseen elämäänkin omien lähimmäisten kanssa. Kannetaan maailman taakkaa yhdessä ja rukoillaan:


Jumala,
me rukoilemme,
anna meille tahtoa, voimaa, rohkeutta,
että me aina ja kaikkialla
toimisimme sen puolesta,
että sinun rauhasi
ja sinun tarjoamasi turvallisuus
tulisi kaikkien kohtaamiemme
ihmisten osaksi.
Amen


(Vastuuviikon lehti)