Diakoniatyöntekijä saarnaa

SAARNA TUOMIOSUNNUNTAIN JA 70 JA 75 VUOTTA TÄYTTÄVIEN MESSUSSA 22.11.2015

Evankeliumi Matteus 25: 31-46

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Evankelista Matteus on kirjannut tähän evankeliumikohtaan Jeesuksen puhetta viimeisistä ajoista. Jeesus tiivistää tässä sen, minkälaista elämää taivaaseen pääseviltä ihmisiltä odotetaan. Lähimmäisten auttamista, ei mitään muuta. Tuolla yli 2000 vuoden takaisessa Israelissa Jeesus toivoi, että nälkäistä ja janoista, palelevaa tai sairasta, tai vankilassa olevaa lähimmäistä on autettava. Sanon, että Jeesus toivoi, vaikka käytännössä kyseessä on vahva vaatimus. Mutta tämä vaatimus on esitetty niin kauniin ja yksiselitteisen vertauksen muodossa, että se tuntuu Jeesuksen toiveelta. Tulee halu toteuttaa se toive.

Mitä Jeesus olisi sanonut vastaavassa tilanteessa vuonna 1940 tai vuonna 1945, kun te päivänsankarit olette syntyneet? Minkälaista apua lähimmäiset silloin tarvitsivat? Samanlaista apua: silloinkin oli nälkäisiä ja janoisia, palelevia ja sairaita ja kodittomia ja vankilassa olevia. Ja heitä autettiin. Tai mitä Jeesus sanoisi meille tänään? Minkälaista apua tarvitaan? Samanlaista apua. Ihminen ja ihmisen perustarpeet eivät ole muuttuneet mihinkään. Valitettavasti nälkäisiä ja janoisia on vieläkin ja tulee aina olemaan. Apuamme tarvitaan aina. Nykyään elämä on monimutkaisempaa kuin ennen ja perustarpeiden lisäksi täyttymättä jää monenlaisia muitakin ongelmakohtia. Mutta kaikki ihmisten ongelmat ovat oikeastaan jonkun asian nälkää tai janoa.

Lähimmäisellä tarkoitetaan toista ihmistä. Nykyään maailmamme on pienentynyt ja autettavia lähimmäisiäkin tuntuu olevan enemmän. Ja ihan viime aikoina ne autettavat ovat tulleet tänne sankoin joukoin. Jokaista on autettava niin kuin paras on, mutta on myös muistettava omat rajansa. Kukaan ei jaksa eikä osaa auttaa kaikkia, eikä tarvitsekaan. Täytyy uskoa siihen, että on paljon muitakin viisaita ja reippaita ihmisiä, jotka osaavat hommansa. Meille voi riittää se, että rukoilemme kärsivien ja heitä auttavien puolesta.

Tänään me vietämme syntymäpäiväjuhlaa, mutta on myös kirkkovuoden viimeinen sunnuntai, tuomiosunnuntai. Tässä Jumalan kasvojen edessä meidän on puhuttava myös siitä. Sillä kyllä te tiedätte, että ei elämä ole pelkkää hymyä ja iloa ollut. Elämän kokonaisuus jäisi vajaaksi, jos pimeydestä ja tuomiosta ei puhuttaisi. Elämän räsymattoon kuuluvat kaikenlaiset värit. Jokaisen pitää myös tunnustaa se, että jokainen on joskus tehnyt jotain väärin, isoa tai pientä. Kukaan ei voi olla koko ajan hyvä. Minä lisään vielä painetta sanomalla, että jokainen päivä on tuomiomme päivä. Jokaisena päivänä teemme jotain vääryyttä itseämme tai toisiamme kohtaan ja ansaitsisimme rangaistuksen.

Oman heikkoutensa ja vajavaisuutensa ymmärtäminen tekee nöyräksi. Se ei saa tehdä alistuneeksi, pelokkaaksi tai uhmakkaaksi. Nöyrällä asenteella on helppo lähestyä toista ihmistä ja hänen tarpeitaan. Nöyrä mieli ja asenne saattaa saada jumalaiset kiitokset palkkioksi.

On kuitenkin väärin lukea tätä tuomiosunnuntain evankeliumia vain yksistään, sillä siinä ei ole koko totuus meidän uskostamme Jumalaan. On uskontoja, joissa ihmisten pelastus riippuu hyvien tekojen tekemisestä, mutta meidän luterilainen uskontomme ei kuulu niihin. Meillä on käytössämme ainutlaatuinen lahja, nimittäin Jumalan armo. Ja myös tästä kertovia kohtia löytyy Raamatusta, esimerkiksi pienoisevankeliumi: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei tässä aseteta mitään ehtoja, rakkauden teko tulee yksin Jumalan puolelta. Jumala todellakin rakastaa meitä niin paljon, että sovitti Jeesuksen kautta meidän syntimme. Meidän ei tarvitse enää tehdä mitään sen eteen. Tuomiosunnuntain evankeliumi ei silti lakkaa olemasta voimassa: me emme tee hyviä tekoja, jotta pelastuisimme; me teemme hyviä tekoja, koska olemme jo pelastetut. Nöyrä mieli on niin kiitollinen Jumalan suuresta rakkaudesta, että haluaa osoittaa sen rakastamalla ja auttamalla muita.

Jos jokainen päivä onkin itsetutkiskelun, nöyrtymisen ja tuomion päivä, ihan jokainen päivä on myös armon, rakkauden ja kiitollisuuden päivä. Tänään saamme kiittää erityisesti eletystä elämästä, rakkaudesta ja hyvistä ihmisistä. Saamme kiittää myös tästä yhteisestä juhlahetkestä. Ehkä voimme kiittää myös joistakin vaikeuksista, jos ne jälkeenpäin katsottuna ovatkin olleet siunauksiksi. Ja jos nyt Jumalan rakkaudesta ja armosta huolimatta kärsimme, rukoilemme lähellemme viisaita ihmisiä ja sanoja, jotka auttavat jaksamaan. Rukoilemme siunausta itsellemme ja rakkaillemme tästä eteenpäin. Pidämme rohkeasti päämme korkealla ja hoidamme oman lamppumme tulta. Pimeässä syksyssä ja joskus pimeässä maailmassa tarvitaan jokaista lamppua!